Punaiset, siniset ja vihreät

Eräällä pienellä planeetalla melko lähellä omaamme elää humanoideja, jotka ovat jakautuneet kolmeen eri ihonväriin: vaaleanpunaiseen, vihreään ja siniseen. Kutsutaan heitä punaisiksi, vihreiksi ja sinisiksi. Maan asukkaiden tapaan heillä on kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi pää, jossa on silmät, korvat, nenä ja suu.

Eräänä iltapäivänä kolme professoria, kukin eri väriä, istui yliopiston ruokalassa syömässä lounasta.

"Eikö olekin ihmeellistä", sanoi professori Punainen, "että meidän sukunimemme ovat Punainen, Sininen ja Vihreä, mutta kenenkään ihonväri ei vastaa hänen nimeään?"

"Todellakin melkoinen yhteensattuma", myönsi eräs hämmentäen juomaansa sinisellä kädellään.

"Ruokala on tänään harvinaisen täynnä", sanoi professori Vihreä, "mutta täällä näyttää olevan hyvin vähän vihreitä."

Punainen vilkaisi ympärilleen. "Niin", hän sanoi, "täällä on yli kolme vihreää, mutta taatusti alle tusinan."

"Tästä sainkin idean arvoitukselle", sanoi professori Sininen, joka oli joukon ainoa matemaatikko. "Ehkäpä Eikka voi käyttää sitä pulmatehtävissään."

"Millainen se on?" kysyi Punainen.

"Tällainen", vastasi Sininen. "Huoneessa on täsmälleen 80 punaista kättä, sinisiä käsiä on puolet vähemmän. Jos punaisten henkilöiden lukumäärän laskee yhteen sinisten lukumäärän kanssa, ja siihen lisätään vihreiden silmien lukumäärä, saadaan summaksi 81. Onnistuvatkohan Eikan pulmien lukijat laskemaan vihreiden lukumäärän."

Vihreä mietti ongelmaa hetken ja alkoi hykerrellä. "Erinomaista, Sininen", hän sanoi. "Lähetä arvoitus Eikalle heti syötyämme, mutta älä unohda kertoa, että yhdeltäkään henkilöltä ei puutu käsiä tai silmiä ja että meidät kolme lasketaan mukaan."

Montako vihreää oli lounaalla?